Suunnistajaveljemme Heino (Hemppa) Avikainen päätyi viimeiselle rastilleen maaliskuun 8. päivänä 2017 Lahdessa pitkäaaikaisen sairauden uuvuttamana. Hänen rinnallaan 53 vuotta ollut puoliso Terttu oli tukena myös viimeisillä hetkillä.

 

Heino syntyi Juvalla, menetti isänsä talvisodan Raatteen rajuissa taisteluissa. Muutti äitinsä, isäpuolensa sekä sisar- ja velipuolensa kanssa Asikkalaan v. 1953. Heino teki varsinaisen elämäntyönsä ja työuransa 27 vuoden mittaisena Hennalan varuskunnassa eri tehtävissä jääden kapteenina eläkkeelle.

Toisen elämäntyönsä hän teki urheilun ja ennenkaikkea suunnistuksen parissa. Tämä harrastus ja työ muodostui eri ulottuvuuksillaan ainutlaatuiseksi.

Aktiivikilpasuunnistajana Heino saavutti mm. 3 Jukolan voittoa, 2 hiihtosuunnistuksen Wilskman-viestin voittoa, Suomen mestaruuden päiväsuunnistuksessa ja 2 mestaruutta hiihtosuunnistuksen viestissä, maaotteluvoiton, yhteensä 13 maaotteluedustusta, 2 edustusta MM- ja PM-kisoissa. Sotilaiden MM-kisoissa tuli henkilökohtainen 3. sija ja Pohjoismaiden mestaruus. Heino edusti seuratasolla Asikkalan raikasta ja vuosina 1965-66 sekä 1976 alkaen Lahden suunnistajat -37:ää.

Luottamushenkilönä ja toimitsijana hän oli Suomen Suunnistusliiton liittovaltuuston jäsen, SVUL:n Lahden piirin suunnistusjaoston puheenjohtaja v. 1971-1982  ja sen jälkeen ja ohessa yhteensä yli 30 vuotta piirijohtokunnan jäsen ja yli 15 vuotta sen puheenjohtaja. Heino toimi Suunnistusliiton päävalmentajana 1970-1973 ja oli valioluokan ratamestari.

Heino toimi suurten suunnistustapahtumien johtajatehtävissä. Hän oli järjestelytoimikunnan puheenjohtaja ja kilpailun johtaja Jukolan viesteissä sekä v. 1987 että v. 2002. Samoin hän toimi kilpailun johtajana veteraanien ensimmäisissä maailmanmestaruuskilpailuissa (Veteran World Cup) v. 1983. Tämä kilpailu on sittemmin kasvanut vuosittain eri puolilla maailmaa tapahtuvaksi suurkilpailuksi, joka toteutetaan edelleen Lahdessa luotujen mallien mukaisesti.
Heino johti tapahtumat päämäärätietoisesti, realismilla ja keskittymällä olennaisiin asioihin. Tärkeintä oli arvostus ja luottamus molemminpuolisesti osatoimintojen vetäjiin. Kokonaisuudessaan onnistuminen hyödynsi monin tavoin koko laajaa suunnistajayhteisöämme.

Ansioistaan Heinolle myönnettiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi kultaisena v. 2013. Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry palkitsi hänet v. 2012 tunnustuspalkinnolla urheilun elämäntyöstä. Heino oli SVUL:n Lahden piirin, Asikkalan raikkaan ja Lahden Suunnistajien kunniajäsen.

Heino Avikaista muisteltaessa ei voi unohtaa hänen ikäänkuin kolmanneksi elämäntyökseen muodostunutta yhteiskunnallista vaikuttamista. Hän toimi 28 vuotta Lahden kaupunginvaltuutettuna ja sinä aikana 16 vuotta kaupunginhallituksen jäsenenä ja 4 vuotta puheenjohtajana. Lisäksi hän oli mm. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajana. Näin pitkät ajanjaksot kertovat paitsi Heinon omistautumisesta tehtäviinsä ja uskollisuudesta niille myös siitä luottamuksesta,  jota hän ja hänen toimintansa nautti.

Heinolle myönnettiin ansioistaan Kunnallisneuvoksen arvonimi.

Viimeisinä vuosina saivat suurimman osan ajasta rakkaassa Iso-Äiniön kesäasunnossa vietetyt ajat marjastuksineen ja osallistumisineen kylän yhteisiin rientoihin läheisten ihmisten keskellä. Heino oli suunnistaja loppuun saakka, vaikka rasteilla käynnit harvenivat, hän seurasi tarkasti netistä suunnistusta ja teki tarkkoja huomioita etenkin oman alueen ja seuran suunnistajista. Hän analysoi heidän edesottamuksiaan ja ominaisuuksiaan.

Hiljennymme Heino Avikaisen muiston äärellä kunnioittaen hänen mittavaa ja moninaista elämäntyötään sekä muistamaan ja kaipaamaan suunnistajaveljeä, ystävää ja rehtiä kilpakumppania.

Esko Ranta


intersport_valo_logo.png

Tulevia tapahtumia

27.04.2017
18:00 - 19:15
Nuorten treeni - suunnistusharjoitus
29.04.2017
08:00 - 17:00
10mila
29.04.2017
08:00 - 17:00
10mila
03.05.2017
18:00 - 19:30
Lasten Suunnistuskoulu
04.05.2017
18:00 - 19:15
Nuorten treeni - suunnistusharjoitus

Yhteystiedot

Tapanilan ulkoilumaja
Hiihtomajantie 98
15950 Lahti

(03) 751 2405
toimisto |ät| ls37.fi

IBAN: FI38 5612 1120 3225 62