2017-25manna-kaapo.jpgKauden loppupuolen yksi kohokohdista juostiin taas viikonloppuna Ruotsin Vårstassa. Keli ei ollut "mannamainen", mutta tulos kirkasti mieliä.

 

Ykkösjoukkueen viesti lähti hyvin käyntiin. Ja totutusti kun aloitusvuoro on miehillä, tahtipuikkoa heilutti Philipp. Loppupuolella alkaneet vatsavaivatkaan ei miestä liiemmin hidastaneet ja vaihtoon LS saapui käytännössä kärkiletkassa sijalla 17.

Tästä sijat hiipui pikkuhiljaa aina 6. osuudelle asti, jolloin 32 joukkuetta oli edellä. Raudan kova loppu sai hilattua lopputuloksen kuitenkin selvästi 30. joukkoon sijalle 27. Harmittavasti vain pari minuuttia palkinnoilta.

Kuten LS:n Nuorten whatsapp-ryhmässä jo huomautettiin, Philippin ja Aleksin seuraksi alle 6min/km kerhoon pääsi onneksi myös pari junnua: Vili ja Kaapo. On kuitenkin vielä erikseen nostettava esille Saaran tykkisuoritus. Matemaattisesti hän otti mm. parhaan osuussijan joukkueessa, koska hänen osuudellaan nelinkertainen määrä juoksijoita esim. Philippiin nähden: 44. -> 11.

Kakkosjoukkue paransi viime vuodesta yhtä vaille parikymmentä sijaa. Tässä joukkueessa parasta vauhtia piti niin km-ajaltaan kuin matemaattisella osuussijalla mitattuna Henri (7:10 / 392. -> 98.).

Ykkösjoukkueen loppusija 27. on siis parasta antia kolmen vuosikymmenen ajalla. Pari vuotta sitten tehtiin edellinen ennätys, kun Minna ankkuroi joukkueen sijalle 31. Seuraava etappi onkin sitten palkinnoille kipuaminen.

Tulokset


intersport_valo_logo.png

mainostelineet-messukalusteet-banderollit.png

Tulevia tapahtumia

14.12.2017
18:30 - 19:30
Ratatreeni Pajulahdessa
15.12.2017
18:00 - 20:00
Salivuoro Jalkarannan koululla
16.12.2017
08:00 - 17:00
Treenipäivä Pajulahdessa
18.12.2017
18:00 - 19:15
Nuorten harjoitus - suunnistustreeni
21.12.2017
18:30 - 19:30
Ratatreeni Pajulahdessa

Yhteystiedot

Tapanilan ulkoilumaja
Hiihtomajantie 98
15950 Lahti

(03) 751 2405
toimisto |ät| ls37.fi

IBAN: FI38 5612 1120 3225 62