timo_a.jpg

Seuraavaksi kerraksi Assu haastoi Aaro Virtasen.

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Assu Lahesta moi. Heinolasta kotoisin ja mieshän voi lähteä Heinolasta, mutta Heinola ei lähde miehestä. Työskentelen Carrier Oy:ssä tuotepäällikkönä.

Keitä perheeseesi kuuluu?
Jane & Ahmu + pari suunnistelevaa veljeäkin löytyy ja äippä & iskä pitää kotipaikkaa pystyssä.

Milloin aloitit suunnistuksen?
Noin 11 vuotiaana Heinolan Iskun oravapolkukoulussa. Äitin kanssa mentiin vaikka isi kielsi.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
Muutin Lahteen 2004 ja pikkuhiljaa sitä tutustui paikallisiin suunnistajiin. Pitkään yritin kuitenkin pysyä erossa LS-37:n toiminnasta kunnes syksyllä 2012 epämääräisten olosuhteiden vallitessa allekirjoitin seurasiirtopaperit.

Mikä suunnistuksessa on parasta?
Haastava laji niin fyysisesti kuin taidollisesti. Lisäksi suunnistajien keskuudessa vallitseva yhteishenki on mahtava.

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Heinolan urheilupuiston / raviradan maasto.

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Suomessakin on hienoja maastoja, mutta parhaiten mieleen on jäänyt kuitenkin ulkomaiset suunnistuskokemukset. Sveitsi, Islanti, Portugali, Puola, Serbia, jne...

Mitkä ovat ensi kauden tavoitteesi?
Jos vielä vähän yrittäis härnätä seuran nuorisokaartia ja tavoittelisi paikkaa Jukolan 1. joukkueeseen.

Mitä muita lajeja olet harrastanut/harrastat?
Nuorempana päälaji oli hiihto ja kesällä yleisurheilu eri lajeineen. Siinä sivussa myös ammunta, pesäpallo, koripallo, judo, jalkapallo ja jääkiekko. Nykyisin lisäksi pyöräilyä ja sulkapalloa.

Mitä seuroja olet edustanut?
Heinolan Isku, Itä-Hämeen Rasti, Mäntsälän Urheilijat, Heinolan Maila-Pojat ja Heinolan Ampujat.

Onko sinulla ollut valmentajia?
Nuorempana Judenin Jaska teki harjoitusohjelmaa hiihtoon.

Mukavin urheilumuistosi?
Mukavia urheilumuistoja on paljon. Kaikki ulkomaanreissut varmaan niitä mukavimpia, varsinkin Yökupin hallituksen hallitsemattomat suunnistusretket ovat olleet ratkiriemukkaita.

Lempitreenisi?
Talvella pitkä hiihtolenkki aurinkoisessa pakkassäässä, mielellään lapissa. Kesällä fillarilla Vesijärvi ympäri tai mökille Sysmään.

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?
Nuorten- ja yleisessä sarjassa ei mitään mainittavaa. Veteraanisarjoihin siirtymisen jälkeen, ilmeisesti kilpakumppaneiden tason heikkenemisen johdosta, yksi SM-pronssi ja lukuisia sijoituksia plaketeille.

Onko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
Ei mitään vakavampaa, eli murtumia tai leikkaushoitoa vaativia vaivoja ei ole ollut. Akillesjänteet on muutamana kesänä vähän vaivannut.

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?
Ei varsinaisesti taukoa, mutta opiskeluaikana kilpaileminen oli vähäisempää. Jukolassa kuitenkin joka vuosi vuodesta 1993 lähtien.

Levy- vai peukalokompassi?
Levykompassi, mutta suunnistusteknisesti käytän sitä lähes kuin peukkua.

Keski- vai pitkämatka?
Riippuu maastostakin, mutta ehkä enemmän olen pitkänmatkan mies. Hienoja lajeja kuitenkin molemmat, toisin kuin sprinttisuunnistus.

Miten vietät vapaa-aikaasi?
Lenkkeilyn lisäksi tulee käytyä retkeilemässä ja kalastelemassa silloin tällöin. Sohvallakin tulee viihdyttyä urheilulähetysten ja elokuvien äärellä.

Millaisissa yhdistys- ja luottamustoimissa olet ollut mukana?
Erinäisissä urheiluseurojen luottamustoimissa on tullut oltua. Tällä hetkellä olen LS-37:n nuoriso- ja valmennusjaostossa ja Yökuppi ry:n hallituksessa.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Rauhallinen ja luotettava.

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Kurki. Pelkkää jalkaa.

Kouluajan lempiaineet?
Liikunta, puukässä ja matematiikka.

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Opiskeluaikana kämppäkaveri yritti opettaa kitaransoittoa ja olisin halunnut oppia, mutta eipä ole lahjoja tuonne musikaalisuuden suuntaan.

Mistä ammennat inspiraatioita?
Lenkkipolulta. Joskus jokin työprobleemakin ratkeaa yksin sateisessa ja pimeässä metsässä hölkkäillessä.

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
Urheilua, elokuvia ja ruotsalaisia rikossarjoja.

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?
Joskus vähän laiska.

Minun mielestäni (jatka)...
Tämä haastattelu sisältää liian paljon kysymyksiä...

Tätä et vielä tiennyt minusta:
Etkä tiedä vieläkään...

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?
Nyt on vasta maanantai, joten eipä tässä vielä mitään mullistavaa ole tapahtunut. Eilinen hiihtolenkki kevätauringossa järvenjäällä maistui.

Olitko koulussa usein jälki-istunnossa?
Muistelisin olleeni, mutta syytä en kyllä muista. Todennäköisesti syyttömänä.

Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?
Rohkeasti kohti uusia haasteita ja kokemuksia.

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?
Oliskohan Apulannan jäähallikeikka tammikuussa. Oopperat ja baletit jätän suosiolla muille, teatterissa voisi käydä useamminkin, mutta ei vaan ole tullut käytyä.

Millainen ihminen pyrit olemaan?
Oikeudenmukainen ja luotettava.

Mikä on epäterveellisin nautintosi?
Olut. Joskus menee kaksikin.

Oletko laulanut karaokea?
Valitettavasti.

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?
Ruoanlaitosta.

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?
En tiedä kuka oli, mutta ajokortti pitäisi ottaa pois... Yleensä olen viilipytty, mutta jostain syystä liikenteessä kiehahtaa helposti. Varsinkin kun on kiire.

Unelma, jonka aiot toteuttaa?
Parin viikon kalastusreissu Karibialle.

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan...
Omistanut venettä.

Mikä on paras tapa viettää talvista vapaapäivää Lahdessa?
Hiihtolenkki ja siihen kylkeen sauna + hyvää ruokaa & juomaa.

Mikä on Lahdessa asumisen varjopuoli?
Eipä niitä oikein ole. Kirjoitan näitä vastauksia junassa työmatkalla Ouluun ja voisihan Lahti olla lähempänä Oulua...

Mitä tulee mieleen sanoista:
Kylmä - Avanto
Hiljaisuus - Lappi
Kevät - Aurinko
Myrsky - Etukeno
Lumi - Talvi
Rakkaus - Kaunista
Kuuma - Sauna
Aika - Kiitää
Karhu - Olut
Tasa-arvo - Hieno asia
Mielenmaisema - Avotunturi
Runo - Omituista


intersport_valo_logo.png

mainostelineet-messukalusteet-banderollit.png

Yhteystiedot

Tapanilan ulkoilumaja
Hiihtomajantie 98
15950 Lahti

(03) 751 2405
toimisto |ät| ls37.fi

IBAN: FI38 5612 1120 3225 62