tauno_h.jpgSeuraavaksi kerraksi Tauno haastoi Kauko Turusen.

 

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Hapsu, pohjois-Satakuntalainen, joka ajautui Lahteen länsituulten myötä -82. Nykyään ajelen taksia.

Keitä perheeseesi kuuluu?
Tällä hetkellä kotona Lea ja Aleksi. Jari asuu omillaan Mervinsä kanssa.

Milloin aloitit suunnistuksen?
Maalaispoikana luonnossa liikkuminen kiinnosti, mutta kotikylässä pelattiin pesäpalloa, jota itsekin teinivuodet harrastin. Voi kai sanoa, että opettelin suunnistamaan omin päin, mutta varsinainen sysäys lajin pariin tuli aikuisiällä 70-luvun loppupuolella.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
Muuttaessani Lahteen opiskelujen loppuvaiheessa en tietenkään vielä tiennyt tulevasta. Suunnistin tuolloin Porin Rastikarhuissa ja halu oli hyödyntää LS:n jumppavuoroja. Kun en ketään täältä tuntenut, katsoin Suunnistaja-lehden tulosluettelosta jonkun LS-37 kilpailijanimen. Sarjasta H40 kuvittelin löytäväni seura-aktiiveja ja arvaus osui oikeaan. Ensimmäiseksi kontaktiksi valikoitui sattumalta silloinen LS-37 sihteeri tai kilpailuihin ilmoittaja Vesa Paavola, joka asui vielä lähelläkin. Soitin hänelle ja niin tie aukeni eteenpäin. Aikaa kului ja parin Lahden vuoden jälkeen Vauhkosen Antero kysyi mukaan seuraan 1985 kaudelle. Alku olikin aika räväkkä, kun Anjalan Risto puhutti saman tien tiistaisaunalla minut Fin5 osakilpailujohtajaksi. Löylyjen heikentämänä en varmaan artikuloinut selvästi ei.

Mikä suunnistuksessa on parasta?
Luonnon tuoksut ja onnistumisen kokemukset. Olet yksin itsesi kanssa ja palkitsevinta on kun voitat itsesi ja selvität rastivälin haasteet. Opit, että vaihtoehtoja on aina monta. Kai näistä asioista lähtee kiinnostukseni ratamestarityön problematiikkaan heti alusta lähtien. Lajia voi harrastaa monelta eri kantilta.

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Varmaan ihan kotinurkilla ja peruskartalla. Ensimmäinen kilpailukartta taitaa löytyä Lavian (nyk. Poria) alueelta. En tiennyt mitä oleellista eroa on mustilla ja ruskeilla pisteillä, näin oikean suunnistuskartan eka kertaa vasta ensimmäisessä kansallisessa kilpailussa.

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Moneenkin maastoon liittyy muistoja, mutta ehkä Tuohijärvi on se, joka muistoissa sykähdyttää. Olin ennen Lahteen tuloa kuullut RasKa:n urheilukoulun käyneiltä pojilta tuosta maastosta ja jonkinnäköinen pieni unelma täyttyi kun olin ensimmäistä kertaa kansallisen kilpailun ratamestarina samaisessa maastossa.

Milloin viimeksi olet ollut ns. viivalla?
Kilpailumielessä lopetin jo kauan sitten, mutta taisin epähuomiossa 2011 veteraanikisoissa Unkarissa startata

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?
Urheilumielessä teini- iässä pesäpalloa ja pihapelitason lentopalloa. Sulkapalloa pelailen joskus ex-työkavereiden kanssa. Kotikunnan kirjastosta tuli nuorempana luettua ainakin romaaniosastolta kaikki mahdollinen.

Mitä seuroja olet edustanut?
Suunnistuksessa Rastikarhuja ja LS-37:ää. Pesäpallossa paikallista seuraa.

Onko sinulla ollut valmentajia?
Ei ole ollut. Viisaammilta olen yrittänyt imeä tietoa. Joskus olen miettinyt, että kaikki ne junnuvirheet jotka tein 10 vuotta muita vanhempana, olisivat nopeammin karisseet pois, jos emit olisi ollut 80-luvun alkupuolella käytössä.

Mukavin urheilumuistosi?
Omat muistot ovat aika pieniä. Pesäpallossa kun tiesin pelaavani viimeistä sarjaotteluani, viimeisessä lyöntivuorossani löin pallon maisemiin, kunnari ja 2 tavallista. Huipulla, matalallakin, oli kiva lopettaa. Suunnistuksessa muistissa on Aleksin viimeisen junnuvuoden suomenmestaruudet, joista toista olin livenä todistamassa sekä Minnan 2011 MM-suoritukset. Urheilun draamaa oli kotisohvalla melkein liikaa.

Lempitreenisi?
Silloin kun vielä vähän harjoittelin, 15x300m oli jonkinlainen miehuuskoe. Nyt siihen tarvitaan jo polkupyörä.

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?
Varmaankin RUK:ssa, jossa olin yhden kerran paras. Kouluttaja nimittäin totesi, että ”ylivoimaisesti päivän vetelin esitys”.

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
Nilkat ovat nurjahtaneet pariin otteeseen, ei varsinaisesti kuitenkaan loukkaantumisia suunnistuksessa.

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?
Lopetin kilpailijana aikoja sitten, mutta lajin parissa olen touhaillut muuten, välillä korvia myöten, välillä syvemmälläkin. Ei niinkään taukoja, mutta tekemisen painopiste on vaihdellut.

Levy- vai peukalokompassi?
Levymies. Alkuaikojen 80-luvun ihme oli rannekompassi, mutta kartanlukutaidot eivät silloin riittäneet sen kanssa haahuiluun.

Keski- vai pitkämatka?
Vaikea kysymys näiden vuosien jälkeen. Ehkä keskimatkalla on enemmän sopivaa säpinää.

Miten vietät vapaa-aikaasi?
Tällä hetkellä Jukolan parissa. En paljoakaan katsele esim. TV:tä.

Oletko jo ollut yhdistys- ja luottamustoimissa mukana?
Heh. Mielessä on käväissyt…

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Rauhallinen tarkkaileva köriläs

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Tämä selvisi minulle eräässä luonto-ohjelmassa. Kanadan ruskeakarhu-uros.

Lempiaineet koulussa?
Matematiikka, fysiikka ja liikunta.

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Kaikki kelpaa. Toivottavasti joku toteutuu.

Mistä ammennat inspiraatiota?
Yritän seurata muutakin kuin suunnistusta.

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
Taidan olla dokumenttien mies.

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?
Insinöörinä taidan olla tasaisen ärsyttävä

Minun mielestäni (jatka)...
Tuntuu usein siltä, että koskaan ei ole aikaa tehdä mitään kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä uudelleen.

Tätä et vielä tiennyt minusta:
Minut on palkittu malminetsintäkilpailussa.

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?
Parit Jukolan Viestin lupa-asiat saatiin maaliin ja hyväksytettyä.

Oletko ollut jälki-istunnossa?
Muistan hämärästi kerran olleeni. Syytä en muista ja mukana oli muitakin.

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?
Taitaa kulttuuripuolella tuoreinkin olla vanha. Jos liikuntakulttuuri lasketaan mukaan kävin seuraamassa Easter- turnausta (koripalloa) kahtena päivänä.

Millainen ihminen pyrit olemaan?
Oikeudenmukainen ja luotettava.

Mikä on epäterveellisin nautintosi?
Liian paljon tai liian usein. Melkein mitä tahansa.

Oletko laulanut karaokea?
En ole. En edes Japanissa.

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?
Taisi liittyä jotenkin kuhan fileeraamiseen.

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?
Öh?? Tilapäisiä hermostumisia vain.

Unelma, jonka aiot toteuttaa?
En osaa vastata. Ovatko unelmat suunnitelmia vai haihatteluja?

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan...
ollut helikopterissa.

Mikä on paras tapa viettää kesäistä vapaapäivää Lahessa?
Jokin aktiviteetti, pyörälenkki, vaikka katukoris-ottelu

Mikä on Lahessa asumisen varjopuoli?
Ei taida olla. Täällä on ollut max 15 minuutin ajomatkan päässä kaikki mitä olen elämältä halunnut.

Mitä tulee mieleen sanoista:
Kylmä - > Olisiko ollut 86-talvi kun VW Golfin iskuvaimentajat olivat vähän jämäkät parin viikon ajan.
Hiljaisuus - > Öinen talvinen metsä
Kevät – > Huikeita tuoksuja, puron lirinää
Myrsky - > Tarvitaan, jotta ymmärtää tyynen
Lumi - > Puhdasta vettä josta tulee likaista vettä
Rakkaus - > Taitaa löytyä kotoa
Kuuma – > Sauna
Aika – >Kuluu eteenpäin
Karhu - > Kaikkiruokainen kasvissyöjä
Tasa-arvo - > Ei ole sama kuin sama-arvoinen. Jokaiselle on paikkansa.
Mielenmaisema – > Näkymä korkean mäen päältä.
Runo - > Jorma Etto: Suomalainen


intersport_valo_logo.png

mainostelineet-messukalusteet-banderollit.png

Yhteystiedot

Tapanilan ulkoilumaja
Hiihtomajantie 98
15950 Lahti

(03) 751 2405
toimisto |ät| ls37.fi

IBAN: FI38 5612 1120 3225 62