Ratamestarien lausunto

Sprintti

Perjantain sprintti käydään Pajulahden urheiluopiston alueella. Tarkemmin ottaen Pajulahdentien itäpuolella, joka on kilpailijoilta kielletty ennen omaa kilpailusuoritusta (pl. ohjattu pysäköinti, mikäli ensisijainen pysäköintialue täyttyy). Kilpailukeskus sijaitsee tien länsipuolella ja verryttely sekä lähtöön kirjautuminen tapahtuvat myös tällä puolen tietä. Kilpailualue on pinta-alaltaan tavanomaista sprinttikilpailun aluetta pienempi. Tämän takia kilpailijoiden tulee kiinnittää erityistä huomiota muihin kilpailijoihin ja alueella liikkujiin. Vaaratilanteita on pyritty vähentämään ratasuunnittelulla sekä lähtöjen porrastuksella, mutta syytä valppauteen on silti.
Kilpailussa on käytössä SSL:n erityisluvalla 1:3000 mittakaava, joka tekee kartan lukemisesta helpompaa. Kilpailuun on myös pyydetty lupa ISSOM 2019/2020 karttamerkkien käyttöön. Näistä merkeistä on saatavilla tarkempaa tietoa erillisessä liitteessä täältä.
Urheiluopiston alue tarjoaa monipuolisia haasteita kilpailijoille. Teknisesti haastavin osuus on päärakennuksen ympäristö, jonka monet ulokkeet luovat omanlaisiaan haasteita. Alueelle on myös rakennettu muutamia tekoaitoja, joilla on pyritty luomaan lisähaasteita reitinvalintoihin. Aidat ovat siirrettäviä tilapäisaitoja (eivät pelkkää nauhaa) ja ne on merkitty kilpailukarttaan aidoiksi, jotka on vahvistettu ylityskieltomerkillä. Näitä aitoja ei saa ylittää. Alueella ei ole suuria korkeuseroja, mutta radoilla on jyrkkiäkin rinteitä, joissa kulkukelpoisuus on vaihtelevaa pitkän heinän takia. Avoimien alueiden kuvausta on muokattu kevään ja kesän aikana vastaamaan todellista kulkukelpoisuutta. Kilpailualue koostuu päällystetyistä teistä ja kulkureiteistä sekä puistomaisista nurmi- ja metsäalueista. Metsäalueilla on myös jonkin verran kalliota. Kulkukelpoisuus on kokonaisuudessaan erinomainen ja mahdollistaa täysivauhtisen sprinttisuunnistuksen. Jalkinesuosituksena on nappula tai tavallinen lenkkikenkä. Sateisella kelillä lenkkikenkä voi kuitenkin olla liukas rinteissä ja kallioalueilla.

Maastomatkat

Maastomatkoilla on tarjolla molemmille päiville erityyppistä maastotyyppiä. Lauantain keskimatkalla maasto on melko tasaista ja isoja muotoja sisältävää mänty- ja kuusikangasta. Keskimatkan maasto on osittain melko rehevää, ja lauantaina maastosta löytyy heinää ja saniaista, jotka vaikuttavat paikoitellen etenemiseen. Lisäksi alueelta löytyy muutama runsaskivinen rinne, jotka luovat haastetta suunnistukselle. Sunnuntain pitkänmatkan maasto koostuu useista mäkialueista, joiden kulkukelpoisuus on hyvää. Näillä mäkialueilla ei heinä haittaa, mutta mäkialueiden välissä olevilla eri ikäisillä metsäalueilla heinää on vaihtelevasti. Pahimmat alueet on pyritty ratasuunnittelussa kiertämään. 1 lähdöstä lähtevillä on radan loppupuolella ylitettävänä jyrkkärinteinen puro, jonka leveys vaihtelee metristä kolmeen metriin. Puro on koko matkalta kovapohjainen, joten sen pääsee helposti ylittämään mistä vaan.
Ratojen suunnittelussa on pyritty lauantaille luomaan jatkuvia suunnistustehtäviä, joita on rytmitetty pidemmillä reitinvalintaväleillä. Pitkän matkan radoilla pyritään tarjoamaan vaihtelevia suunnistustehtäviä, pitkistä reitinvalinnoista lyhyihin ja haastaviin rastiväleihin. Lasten ratoja tehdessä on päällimmäisinä pidetty mielessä turvallisuus sekä suunnistuksesta nauttiminen. Turvallisuuden takaamiseksi lasten käytössä oleva maasto rajoittuu selkeisiin maaston kohteisiin. Lisäksi ratoja tehdessä on seurattu SSL:n suosituksia eri-ikäisten lasten taitotasoista. Kaikilla radoilla on pyritty luomaan reitinvalinnallisia vaihtoehtoja eri taitotasoisille suunnistajille, jotta taitavammat suunnistajat voivat toteuttaa vaikeampia reitinvalintoja, kun taas vähemmän suunnistaneet voivat tukeutua selkeämpiin maaston kohteisiin. Lasten käytössä oleva maasto on hyväkulkuista ja vaikeakulkuisimmilla alueilla kulkuisuutta on pyritty parantamaan tekemällä uraa ensimmäisenä meneville (tämä koskee lähinnä rastireitin siimaria).

Tervetuloa kilpailemaan kolmena päivänä kolme erilaista kilpailua!

Ratamestarit
Matias Sankari ja Teemu Niskanen