LASTEN HIPPO-SUUNNISTUSKOULU 2018
– Suunnistuskoulu on tarkoitettu aloittelijoille ja jo pidemmälle ehtineille 6-16 vuotiaille tytöille ja pojille
– Suunnistuskoulussa opitaan suunnistuksen perustaitoja, tutustutaan suunnistuksen eri harjoitusmuotoihin ja kehitetään lajitaitoja huomioiden lapsen ikä ja taitotaso
– Suunnistuskoulussa opitaan liikkumaan luonnossa ja kunnioittamaan sitä
– Suunnistuskoulussa liikutaan turvallisesti kokeneiden ohjaajien johdolla
– Suunnistuskoulu tarjoaa haasteita, elämyksiä ja uusia kavereita
LASTEN HIPPO-SUUNNISTUSKOULU 2018
Lasten suunnistuskoulu kokoontuu ohjelman mukaan klo 18.00–19.00/19.30 16.4. alkaen ja viimeinen suunnistusharjoitus pidetään 8.10. Aloitustapahtuma on Jalkarannan koululla. Suunnistuskoulu tarjoaa eri tasoryhmiä, joihin voi tulla iän ja kokemuksen perusteella. Ryhmästä toiseen voi siirtyä taitojen karttuessa vaikka kesken vuoden. Ryhmät kokoontuvat aina samaan aikaan. Harjoitukset loppuvat alle 10 vuotiailla noin klo 19.00 ja vanhemmilla noin klo 19.30. Suunnistuskoulussa ei ole alaikärajaa, mutta alle 8-vuotiaalla pitää olla oma aikuinen mukana. Varusteiksi riittävät aluksi säänmukainen ulkoiluvarustus ja pitäväpohjaiset kengät, joilla voi liikkua metsässä. Harrastuksen syventyessä tärkeimmät varusteet ovat suunnistuskengät, suunnistuspuku, EMIT-kortti ja kompassi. Niiden hankinnasta ja muista varusteista kannattaa keskustella ohjaajien kanssa ennen ostopäätösten tekemistä.
VASTUUT JA VAKUUTUKSET
Jokainen osallistuu suunnistuskouluun omalla vastuulla. LS-37 vastaa siitä, että suunnistuskoulussa on asianmukainen ohjaus ja valvonta. Suunnistuskoululaisille on seuran puolesta tapaturmavakuutus (Nuori Suunta-kortti). Vakuutus on voimassa kaikessa järjestetyssä suunnistustoiminnassa vuoden 2018 aikana.
Nuoren Suomen pelisääntökeskustelu käydään kevään aikana.
SUUNNISTUSKOULUN MAKSUT
Osallistumismaksu 90€ (seuran jäsenille 60€).
Mikäli perheessä useampi lapsi (kolme tai enemmän), suunnistuskoulumaksuun sovelletaan perhemaksua, joka on 130€ / perhe. Tämän lisäksi seuran jäsenmaksu 30€/lapsi tai 150€/perhe.
Suunnistuskoulun maksu sisältää:
– Ohjatut suunnistusharjoitukset
– Seuran jäsenmaksu vuodelle 2018
– Nuori Suunta-kortti (vakuutus ja lisenssi) alle 14-vuotiaille ja lisenssi 15-16 vuotiaille
– Vapaa osallistuminen LS-37 iltarasteille, sekä Lahden Taimen iltarasteille (myös RR –ratoja aika ajoin, joista muistutut myös LS-37:n kalenterissa!)
– Särkänniemi-suunnistus 19.5. Tampereella (bussimatka)
– Kilpailujen osallistumismaksut alle 16-vuotiaille
– osallistumisoikeus HU-46:n suunnistuskoulun (keskiviikkoisin) harjoituksiin
– Osallistuminen muuhun seuran toimintaan ympäri vuoden eli lasten salivuoron ja harjoitukset myös talvikaudella
SUUNNISTAVIEN LASTEN VANHEMMAT JA HUOLTAJAT
Suunnistus on perinteisesti koko perheelle sopiva laji. Se antaa kaikenikäisille haastetta ja mielekästä toimintaa vuoden ympäri. LS-37 tarjoaa suunnistavien lasten vanhemmille mahdollisuuden osallistua toimintaan oman mielenkiinnon mukaan. Kaikki tehtävät eivät edellytä omaa suunnistuskokemusta.
SUUNNISTUSKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN JA TIEDUSTELUT
Suunnistuskouluun ilmoittautuminen tapahtuu netissä LS-37:n sivuilla, ensimmäisellä kerralla 16.4. Jalkarannan koululla klo 18.00 tai LS-37:n toimistoon p. 03-7512405 tai toimisto@ls37.fi. Tietoa suunnistuskoulusta saat nettisivuilta www.ls37.fi tai Mika Kantola 040 7381901.
Aikuisten suunnistuskoulusta on oma esite.
LASTEN HIPPO-SUUNNISTUSKOULU JA HARJOITUKSET 2018 (LAHDEN SUUNNISTAJAT-37)
Hippo-suunnistuskoulu alkaa klo 18.00, ellei muuta ole erikseen sovittu. Suunnistuskoulu päättyy alle 10-vuotiailla noin klo 19.00, muilla 19.30. Viimeisellä kerralla jaetaan sarjakilpailujen pokaalit ja seuranmestaruusmitalit alle 14-vuotiaille (D/H14 ja nuoremmat).
Olethan ajoissa paikalla, niin voimme aloittaa harjoitukset täsmällisesti.
PVM | PAIKKA | LISÄTIETOJA |
16.04.18 | Jalkarannan koulu | Ilmoittautuminen, ohjeet, materiaalin jako ja teoriaoppitunti |
23.04.18 | Tapanila | |
07.05.18 | Tapanila | Kamapörssi |
14.05.18 | Laune | Sarjakilpailu 1 |
21.05.18 | Urheilukeskus | |
28.05.18 | Televisiotie | |
04.06.16 | Vanha Ravirata | |
LOMA | ||
06.08.18 | Heinsuo | |
13.08.18 | Tapanila | |
20.08.18 | Iitti | Sarjakilpailu 2. Alueellinen Oravapolkukilpailu. Kutsu. |
27.08.18 | Vanha Ravirata | |
03.09.18 | Salpakangas | |
10.09.18 | Tapanila | Päättäjäiskisa ja sarjakilpailu 3 |
17.09.18 | Kärpäsen koulu | Pihasuunnistus alle 12 vuotialle |
24.09.18 | Kärpäsen koulu | Pihasuunnistus alle 12 vuotialle |
01.10.18 | Kärpäsen koulu | Pihasuunnistus alle 12 vuotialle |
08.10.18 | Tapanila | Yöseikkailu, päättäjäiset ja palkintojenjako |
Muuta huomioitavaa:
• Muutokset aikatauluissa ja paikoissa ovat mahdollisia. Ajantasainen ohjelma löytyy aina LS-37:n www-sivujen Nuoret/Lasten Hippo Suunnistuskoulu –osiosta ja kalenterista (jossa myös karttalinkit harjoituspaikkoihin).
• LS-37:n www-sivuilta löytyy myös muita lisäharjoitusmahdollisuuksia (katso kalenteri!) ja vaikkapa infoa kilpailuihin ilmoittautumisesta
Lisäksi seuran iltarasteilla tiistaisin on myös lapsille sopiva helppo ja lyhyt suunnistusrata. Samoin HU-46:n suunnistuskoulun tapahtumiin ja Lahden Taimen iltarasteille (joskus myös RR-ratoja – kts. kalenteri) voi osallistua ilmaiseksi.
Aikuisten suunnistuskoulusta löytää lisäinfo seuran www-sivuilta (www.ls37.fi/aikuistensuunnistuskoulu)