Kuukauden kasvo – Pasi Kankaanpää

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Pasi Kankaanpää, syntyjään Nokialta, mutta Varsinais-Suomen lenkin kautta kotiutunut tänne Lahteen lähes 6v sitten. Opiskelut aikanaan biokemiaa, ja tutkijanakin touhunnut, mutta nykyisin vedän laboratoriotuotteiden tuotekehitystä Saksalaisessa firmassa.

Keitä perheeseesi kuuluu?
Vaimo Outi, lapset Tinka & Daniel ja Stella (irski)

Milloin aloitit suunnistuksen?
70-luvun lopussa, suoraan kaupunginmestaruuskisoihin (ottaen maksimimillit rastiviivalla…)

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
Muutimme Lahteen lähes 6 vuotta sitten, ja lapset jatkoivat Paraisilla aloitettua harrastusta LS:n suunnistuskoulussa.

Mikä suunnistuksessa on parasta?
Täydellinen keskittyminen suunnistustehtävään – päivän kiireet unohtuu täysin viimeisen piippauksen pärähtäessä

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Nokian Linnavuori, 1:20000 kartta!

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Nokialla Korvolan ja Koukkujärven maastot – parasta Pirkanmaalla.

Mitkä ovat ensi kauden tavoitteesi?
-10kg

Mitä muita lajeja olet harrastanut/harrastat?
Hiihdin 17-vuotiaaksi asti (viimeiset SM-kisat Lahdessa). Nykyisin talvisin lisäksi leijasurffi ja laskettelu, kesäisin suppailu.

Mitä seuroja olet edustanut?
Kankaantaan Kisa, Rasti-Nokia, MS-Parma, Pargas IF

Onko sinulla ollut valmentajia?
Suunnistus vakavoitui 16-sarjalaisena, ja mulle tuli valmentajaksi KanKin vanhoista konkareista Nurmisen Simo (MM pronssia 1978). Kyllä muuten juoksu alkoi kulkea…

Mukavin urheilumuistosi?
Australian mestaruuskisat 1996 – ensimmäinen kertaa metsässä Ausseissa, ja vietin lähdön jälkeisessä piikkipuskassa 5min! Opin, että tumman vihreät alueet kannattaa kiertää!

Lempitreenisi?
Oli siis joskus, ei onnistu enää: mäkilenkki Nokialla Sarpatinharjussa. Noin kilometrin polkurata, jossa 5 tiukkaa nousua, 3 min juoksupalautus harjulla ja uudestaan, ja uudestaan. Pahallehan se tuntui, mutta tehokasta.

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?
SM kisoissa nuorissa 11., viesti 4. Pari KLL-hopeaa lukioaikana. Yleisessä paras SM sija 24. (pikamatka), TUL:n mestaruuksia (KanKi oli TUL:n seura) paljon normaalilta, pikamatkalta, yöltä ja suksilta (sprinttiä ja pyörää ei ollut vielä keksittykkään tuolloin). Jukola paras <50., pääasiassa isot viestit (Jukola, Tiomila ja Smålands) kuitenkin ~100. tietämissä 80-luvun lopulla ja 90-luvulla.

Onko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
Löysiä nilkkoja lukuunottamatta aktiiviaikana ei mitään suurempaan, sittemmin toiseen polveen laitettu uusi eturistiside kiitos sählyn.

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?
Olisinko käynyt viimeiset SM kisat yleisessä 98, sen jälkeen jatko-opiskelut ja työ veivät miestä, kunnes lasten suunnistuskoulun kautta taas takaisin kuvioihin 2010-luvun lopulla Paraisilla.

Levy- vai peukalokompassi?
Levy, ja suunta otetaan aina.

Keski- vai pitkämatka?
Ennen pitkä, nykyisen keskimatkakin on liian pitkä

Miten vietät vapaa-aikaasi?
Lasten harrastusten parissa vierähtää suurin osa illoista. Olen myös futiksen puolella apuvalmentajan hommissa Reippaan väreissä.

Millaisissa yhdistys- ja luottamustoimissa olet ollut mukana?
Aikoinaan KanKin suunnistusjaoston sihteerinä, opiskeluaikoina opiskelijajärjestöissä ja muutamassa tiede-yhdistyksessä, nykyisin vain urheiluhommia (LS:n suunnistuskoulun reksi ja Reippaan apuvalmentaja 05-junnuissa).

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Viime tipassa luotettavasti

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Ilves

Kouluajan lempiaineet?
Bilsa, matikka ja liikka

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Saksan kielen, voi tulla tarpeeseen

Mistä ammennat inspiraatioita?
Kaikki uusi ja haastava kiehtoo, niin työssä kuin vapaa-aikanakin

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
Urheilua ja dekkareita

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?
Laiskuus

Minun mielestäni (jatka)…
meidän pitäisi tehdä suunnistuksesta uudelleen koko perheen laji, jotta harrastus jatkuisi ja tiivistyisi eikä jäisi suunnistuskoulumuistoksi.

Tätä et vielä tiennyt minusta:
Ensimmäinen Jukola Lahdessa, alaikäisenä väärällä nimellä (sijoitus vaihdossa 350. -3). Samana vuonna ensimmäinen Fin-5, taas Lahdessa (muistaakseni 4. H14 sarjassa). Vuotta myöhemmin ensimmäinen Nuorten Jukola Lahdessa (sijoitus vaihdossa 5. +2). Paljon on tapahtunut Lahdessa.

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?
Siriuksessa työporukalla: vapaa pudotus tuulitunnelissa ja surffausta tekoaallossa – huikeeta!

Olitko koulussa usein jälki-istunnossa?
Jäin ala-asteella vain kerran jälki-istuntoon. Syynä edellisviikon suunnistuksen SM-kisat, joissa unohdin leimata toiseksi viimeisen rastin ja tein maalisuoralla u-käännöksen ja kävin hakemassa yhden puuttuvan leiman sillä seurauksella että lopputulos oli 11. Suunnistavan opettajani (Reijo Lylykorpi, TP) kanssa sitten käytiin karttaa ja tilannetta läpi jälki-istunnon merkeissä koulun jälkeen…ei taida onnistua tällainen nykyisessä koulumaailmassa.

Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?
Kehitä taitoja ja fysiikkaa rintarinnan, suorituksesi rajoittuu heikomman elementin mukaan riippumatta siitä miten hyvä toinen on.

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?
Wartburgin linna Saksassa – Lutterin poika vietti täällä maanpaossa muutaman vuoden 500v sitten.

Millainen isä pyrit olemaan?
Samanlainen kuin omani, tukea junnujani kaikin keinoin ja avuin.

Mikä on epäterveellisin nautintosi?
Weizen tai pari

Oletko laulanut karaokea?
En, enkä…

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?
Paistelin tänään makkaraa koulun myyjäisissä, jokunen kehukin tuli.

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?
Autosta tippui “pohjamatto” – toivottavasti saan huollon huomiseksi.

Unelma, jonka aiot toteuttaa?
Palaan Australiaan, joskus.

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan…
Juossut maratonia.

Mikä on paras tapa viettää talvista vapaapäivää Lahdessa?
Aamulla Messilään laskemaan, iltapäivästä suksilla pikkulenkki Veskulla ja illalla syömään Taivaanrantaan. Voila

Mikä on Lahdessa asumisen varjopuoli?
Etäisyys Helsinkiin

Mitä tulee mieleen sanoista:

Kylmä – 3h makkaranpaistoa
Hiljaisuus – Lappi
Kevät – kantohanget
Myrsky – meri
Lumi – valoisuus
Rakkaus – perhe
Kuuma – etelä
Aika – liian vähän
Karhu – olut
Tasa-arvo – Suomi
Mielenmaisema – auringonlasku järven yli
Runo – ei ymmärrä