Alla oleva teksti on alunperin julkaistu Lahti-Hollola –Jukolan sivuilla:
Suunnistus terveiset pallon toiselta puolen
”Kun eteeni ilmestyi mahdollisuus lähteä suunnistamaan, harjoittelemaan sekä siinä sivussa hoitamaan pienimuotoisesti valmentajan tehtäviä auringon alle Australiaan, en voinut sanoa ei. Kokemusta ocadin käytöstä, ratojen suunnittelusta tai sen kummemmin muustakaan hommaan liittyvästä ei juuri ollut, mutta parhaista parhaimman reissukaverin Nooran kanssa varasimme rohkeasti lennot Melbourneen.
Olemme pian viettäneet Melbournessa kaksi kuukautta, ja aussielämä alkaa tuntua pikkuhiljaa arjelta. Päivät kuluvat usein aikamoisen kiireen sävyttämänä, eikä sohvalla makoiluun ole liiemmin ollut aikaa. Kivaa on siitä huolimatta ollut! Asustellaan täällä suunnistajaperheissä, enkä omalle kohdalleni parempaa perhettä olisi voinut toivoa. Lapset pitävät huolta siitä, että kotona sattuu ja tapahtuu, isän kanssa hoituu niin JWOC:in katastrofikisojen analysointi kuin syvälliset suunnistustaito-oppitunnit, kun äiti taas tarjoaa niin kovaa vetoseuraa, että jään kakkoseksi. Aika huippua siis.
Emme me täällä kuitenkaan ihan vaan treenileirillä ole, vaan töitäkin meidän on pitänyt tehdä. Hommaan kohdallamme kuuluu suunnitella ja pitää 2-4 kertaa viikossa harjoituksia paikallisille suunnistajille lähes tulkoon vauvasta vaariin. Kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei aina ole ollut. Ratoja viimetipan jälkeen suunnitellessa tietokoneen kaatuessa kärsivällisyys on ollut useammin kuin kerran koetuksella. Lisäksi välillä on ollut hetkiä, jolloin rasteja viedessään saa peliin laittaa kaiken mielikuvituksensa, sillä kartat eivät ole kaikkialla ihan Suomessa totuttua laatua. Loppujen lopuksi homma on kuitenkin ollut aika opettavaista erityisesti sen suhteen, että eivät ne radat itsestään kartalle ilmesty eivätkä rastit metsään kävele, vaikka täällä sitä toisinaan toivonkin. Tästä lähtien valmiita harjoituksia ja jonkun toisen metsään viemiä rasteja osaan arvostaa varmasti paremmin!
Suunnistus täällä Australiassa on hyvin pieni laji maan asukasmäärään suhteutettuna. Yksi sen harrastamista vaikeuttava tekijä on pitkät välimatkat. Kun Melbournesta lähimmälle hyvälle suunnistuskartalle ajomatkaa kertyy yli tunti tai ruuhkassa kaksi, ei metsään täällä joka päivä pääse. Tästä johtuen myös meidän pitämät harjoitukset ovat olleet sprinttipainotteisia, mutta hyviä sprinttikarttoja täältä kyllä löytyykin. Kiitos innokkaan ”host”perheeni, olemme kuitenkin päässeet myös näkemään Australian helmet suunnistusmaastojen suhteen. Aikamoisen huikeita ja erilaisia paikkoja täältä löytyykin puskan, ja paikkaansa pitämättömien karttojen rinnalle. Upeista suunnistusmaastoista huolimatta moni paikallinen on muistuttanut siitä, miten onnekas voin olla Suomeen syntyneenä suunnistajana. Ja onhan se totta, että Pohjoismaissa suunnistus lajina on jotain, mitä se tuskin tulee täällä koskaan olemaan. Tulin maapallon toiselle puolelle nähdäkseni, että okei, Suomi ja koti on loppujen lopuksi aika hyvä paikka asua, treenata ja suunnistaa. Takapihalla on iso mäki ja mahtavat lenkkipolut, eikä metsäänkään ole välttämätöntä lähteä autolla, vaan nastarit voi laittaa jalkaan vaikkapa kotipihassa.
Vaikka suunnistus on täällä pientä, on Jukola tapahtuma, jonka kaikki suunnistajat tietävät. Takuuvarma puheenaihe, mikäli muuten juttu ei luista. Suomen kaukaisesta sijainnista johtuen kovin moni ei ole siellä kuitenkaan juossut. Uskon ja toivon, että kovan hehkutuksemme seurauksena Australian ilmottautumisennätykset paukkuvat pian rikki. Viimeistään Lahti-Hollola Jukolassa uskon näin käyvän, sillä olen tainnut luvata jo aika monelle hotellitason majoitusta muutaman kilsan päästä kisakeskuksesta. Hups äiti ja iskä…
Kotiinpaluu häämöttää jo edessä, mutta ennen sitä tiedossa on vielä toivottavasti aurinkoa, seikkailuja, sekä joulun viettoa aussien tapaan. Joululahjaksi toivon tänä vuonna kotiin paljon lunta. Talvea ja hiihtämistä on jo kova ikävä!”
-Lotta