Outi Mustonen

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Olen Outi Mustonen, alun perin kotoisin Tohmajärveltä Pohjois-Karjalasta ja muutaman koukun kautta löytänyt tieni Ahtialaan, Lahteen. Olen koulutukseltani DI ja tällä hetkellä olen asiakastukipäällikkönä Okmeticilla, jossa tehdään piikiekkoja.

Keitä perheeseesi kuuluu?

Pojat Atso ja Kosti, sekä mieheni Teemu ja koira Nessu.

Milloin aloitit suunnistuksen?

Osallistuin jo alle kouluikäisenä ensimmäisen kerran Kainuun rastiviikolle eli joskus silloin.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?

Kun muutettiin Lahteen reilu 3 vuotta sitten, niin päätin ilmoittaa pojat lasten suunnistuskouluun. Vuoden seurasin mukana/vierestä ja sitten viime keväänä lähdin mukaan ohjaajaksi.

Mikä suunnistuksessa on parasta?

Jälkipelit ja itsensä haastaminen monella tasolla

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?

Ei aivan tarkkaa muistikuvaa, mutta todennäköisesti jossain kotimaisemissa Tohmajärven Vatalassa.

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?

Australiassa Blue Mountainsilla kengurulauma ja isot termiittikeot teki vaikutuksen.

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?

Nuorempana melko kaikkiruokaisesti hiihdosta yleisurheiluun, nykyisin tulee juostua vaihtelevasti poluilla tai ilman.

Mitä seuroja olet edustanut?

Tohmajärven urheilijat ja Keski-Karjalan Rasti.

Onko sinulla ollut valmentajia?

Oma isä joskus teinivuosina.

Mukavin urheilumuistosi?

Ensimmäinen puolimaraton oli elämys

Lempitreenisi?

Pitkä ja hidas lenkki

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?

Varmaan teini-iän piirinmestaruudet

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?

Henkisiä kolahduksia pummailun merkeissä on tullut enemmän kuin fyysisiä J

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?

Kevyt 20 vuoden tauko tuli isän kuoleman, opintojen ja ulkomailla asumisen takia. Joensuu-Jukolaan tein paluun 2017.

Levy- vai peukalokompassi?

Nykyisin peukalo

Keski- vai pitkämatka?

Kumpi vaan

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Omat YAMK-opinnot on vieneet viime aikoina hyvin vapaa-aikaa, muuten sitten taksikuskina lapsille tai omilla lenkkipoluilla.

Oletko ollut yhdistys- ja luottamustoimissa mukana?

Toimin Sydneyn Suomi-koulun puheenjohtajana useamman vuoden.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:

Positiivinen, päättäväinen, mukautuvainen

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Koira

Lempiaineet koulussa?

Matematiikka ja liikunta

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?

Haluaisin puhua sujuvasti jotakin muutakin kieltä kuin englantia ja suomea.

Mistä ammennat inspiraatiota?

Liikunnan tuomasta hyvästä olosta

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?

Kaikkea urheilua ja hyvinvointivinkkejä

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?

Äkkipikaisuus toisinaan

Minun mielestäni (jatka)… elämä kantaa.

Tätä et vielä tiennyt minusta: Minulla on myös Australian kansalaisuus.

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?

Levi-tunturin ympäri hiihto

Oletko ollut jälki-istunnossa?

En muistaakseni

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?

Uuden vuoden aattona elokuvissa näin Avatar 2.

Millainen ihminen pyrit olemaan?

Ystävällinen ja avulias

Mikä on epäterveellisin nautintosi?

Tykkään nauttia viiniä hyvässä seurassa

Oletko laulanut karaokea?

Joskus kauan sitten

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?

Töissä yhden projektin hoitamisesta

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?

Epäoikeudenmukaisuus

Unelma, jonka aiot toteuttaa?

Matkustaa vielä Australiaan

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan… juossut kokonaista maratonia.

Mikä on paras tapa viettää kesäistä vapaapäivää Lahessa?

Pitkä lenkki, sitten uimaan ja saunaan ja jätskille.

Mikä on Lahessa asumisen varjopuoli?

Ravintolavalikoima on hyvin suppea.

Kysymys edelliseltä Kuukauden Kasvolta Ville Kaupilta:
Missä maassa sinä haluaisit käydä suunnistamassa?

Sveitsi voisi olla mielenkiintoinen.

Mitä tulee mieleen sanoista:
Kylmä – Pakkanen
Hiljaisuus – Tunturi
Kevät – Versot
Myrsky – Tuuli
Lumi – Valkoinen
Rakkaus – perhe
Kuuma – Takka
Aika – Rajoitettu
Karhu – olut
Tasa-arvo – vielä tekemistä
Mielenmaisema – viljapelto
Runo – Tommy Tabermann