Kuluneena viikonloppuna Santavuoren maastot toimivat klassikkokisa Finnspringin näyttämönä Etelä-Pohjanmaan Ilmajoella. Santavuori tarjosi niin suunnistuksellisia haasteita kuin myös hienoja onnistumisia Lahden Suunnistajille.
Lauantaina kisaillussa nuorten HD16-20 sarjojen Inov8-liigan osakilpailussa Lahden Suunnistajien nuoret niittivät hienoa menestystä Helmiina Nurmelan ottaessa D18E sarjan hopeaa Siiri Honkasen säestäessä D16E sarjan vitossijalla.
Finnspringin pitkillä matkoilla menestystä tuli myös eliittisarjojen ulkopuolella kun Uma Lehtonen voitti D14 sarjan ja H10RR sarjassa Iisakki Latonummi nappasi pronssia. Ikäsarjoissa podiumille pääsivät Jarmo Nurmela H50AL sarjan voitolla ja Heikki Jokinen H55AL sarjan voitolla. Pääsarjoissa hopeaa saavuttivat niin Oula Järvensivu H21A sarjassa kuin myös Sanna Kauppila D21AL sarjassa.
Lisäksi lauantaina top-10 sijoja saavuttivat Riku Hannula H16 sarjassa, Aaro Yrjölä ja Hermanni Latonummi H14 sarjassa ja Eevi Yrjölä D10RR sarjassa.
Sunnuntai sai toimi viestipäivänä kun Santavuoren parhaimpiin maastonosiin päästiin kilvoittelemaan niin Viestiliigan kauden toisessa osakilpailussa kuin myös nuorten ja ikäsarjojen viesteissä.
Viestipäivä alkoi hienosti kun ensimmäisenä matkaan startanneet naiset pitivät hienosti LS:n värejä esillä kisan alusta loppuun asti. Karoliina Ukskoski aloitti vakuuttavalla avausosuuden vedollaan viestin tullen keulassa vaihtoon.
”Meno tuntui tänään hyvältä ja oli tähänastisen kevään parasta kulkua. Sain varsinkin alussa hyvän flow-tilan päälle ja rastit löytyivät yhtä keskivaiheella tapahtunutta nukahdusta lukuun ottamatta hyvin.”
Toisella osuudella viestiä vei Anna Närhi, joka kuvaili osuuttaan seuraavasti:
”Alussa tuntui, että sain homman hyvin haltuun ja jalkakin tuntui ihan hyvältä. Oli vähän ongelmia toisen piilarin kanssa, kun se meinasi tippua useamman kerran, ekan kerran ennen ykköstä ja silmä vuoti vähän koko matkan sen takia. Tuli fyysisesti vähän heikko hetki puolivälin tienoilla, mutta tuntui että kyllä tässä pystyy sitkistelemään vielä. Sitten tultiin hajontarasteille ja näin jo kaukaa kaksi muuta hajontarastia. Iso kampajyrkänne jäi niin pahasti jonkun puskan tai kuusen taakse piiloon etten löytänyt sitä vaikka seisoin melkein vieressä ja en löytänyt omaa lippua. Siihen sitten 2min koukku, joka harmittaa tosi paljon. Loppuradasta sitten yritin vain minimoida tappiot, mutta tuli vielä pari pienempää rastinottovirhettä, kun ajatus vähän harhaili ja olin aika köysissä, kun menin hetken vähän ylivauhtia sen ison pummin jälkeen. Onneksi ei liian isoksi kasvanut ero, mutta olisi ollut kivempi päästää Elisa ankkuriosuudelle Venlan kannuksille.”
Närhi joutui taipumaan osuudellaan +3:55 kärkeen antaen viestin eteenpäin ankkuri Elisa Mattilalle sijalla 5. Mattila lähtikin sykähdyttävään takaa-ajoon, joka lopulta jännittävien vaiheiden jälkeen toi LS-naisille hopeaa +3:36 erolla voittajajoukkue Tampereen Pyrintöön.
”Kisa meni kokonaisuudessaan ihan ok, vaikka alussa olikin aika hermostunutta menoa ja suunnistus ei ollut kovinkaan sujuvaa. Yleisörastilla kuulin, että mitalisijat menevät edellä ja ajattelin, että nyt pitää ryhdistäytyä ja yrittää loppu hyvin, mikä toteutuikin sitten riittävän hyvin.
Lahden Suunnistajien naisten kakkosjoukkueen avasi Sanna Kauppila hyvällä vedolla tullen vaihtoon sijalla 11, +1:07 Ukskosken takana. Toisella osuudella Saara Kukkonen jatkoi hyvää tekemistä tuoden viestin sijalla 20 vaihtoon. Eerika Riutto ankkuroi kakkosjoukkueen lopulta sijalle 25 kaikkiaan 62:sta maaliin tulleesta joukkueesta.
Miesten puolella Lahden Suunnistajat olivat mukana kolmella joukkueella. Päivän parhaaksi tulokseksi syntyi sija 19, josta vastasivat Philipp Von Arx, Petteri Huikko sekä tiukan loppukiriotatuksen voittanut Aleksi Anttolainen. Kakkosjoukkueessa juosseet Valtteri Kinnune, Lasse Kautto sekä Juha Sorvisto sijoittuivat sijalle 57. Kolmosjoukkueen lopputulos oli sija 74 kaikista 101 maaliintulleesta joukkueesta ja joukkueessa viestiä veivät Tatu Leirimaa, Matias Sankari ja
Henri Määttä.
Päivän muissa viestisarjoissa LS:n värejä nähtiin sarjoissa H15-18, D15-18, H/D14, H/D10RR-12TR sekä H150. Lahdessa (ja Asikkalassa) avausosuus osataan hoitaa, sillä nuorten viesteissä nähtiin upeita ensimmäisiä osuuksia Daniel Breilinin ollessa avauksen toinen, Siiri Honkanen viides, Linda Breilin seitsemäs ja Aatu Marttinen kahdeksas. H15-18 sarjassa Marttisen jälkeen viestiä veivät Eevert Nurmela ja Riku Hannula joukkueen ollessa kisan 22. D15-18 sarjassa Honkasen jälkeen juoksivat Annlinn Gaasenbeek sekä Helmiina Nurmela loppusijoituksen ollessa 11. H/D14 sarjassa Hermanni Latonummi, Ella Hakkarainen ja Aaro Yrjölä nappasivat onnistuneella kokonaissuorituksella hienon viidennen sijan. Samassa sarjassa juossut Lahden ja Asikkalan yhteinen kakkosjoukkue joutui keskeyttämään viimeisellä osuudella sattuneen ikävän loukkaantumisen vuoksi. H/D10RR-12TR sarjassa nuoret LS-menijät yhdessä Asikkalan Raikkaan kanssa suoriutuivat upeasti saavuttaen myös kisan viidennen sijan, kun Breilinin jälkeen viestiä jatkoi Eevi Yrjölä sekä Iisakki Latonummi. Ikämiesten joukkue jatkoi viidensien sijojen listaa, kun H150 sarjassa viestiä vietiin joukkueella Timo Lehtonen, Jarno Nurmela ja Heikki Jokinen.