Keskellä kesää mennään ja sen mukaisesti lomakaudella hieman vähissä oli kilpailuihin osallistujat kuluneen viikon aikana. Ympäri Suomea oli silti levittäytynyt pieniä iskujoukkoja LS-37 väreissä suunnistamaan metsiin ja kaduille.
Alkukauden hirveässä tikissä ollut Elisa Mattila oli suunnannut nastarinsa Nurmekselle, jossa suunnistettiin kaksipäiväiset Pielisrastit. Tulos oli jälleen kerran aivan murhaavaa. Lauantain keskimatkalla 3,5 kilometrin matkalla reilut kahden minuutin pohjat ja siis voitto. Sunnuntaina tahti ei yhtään hellittynäyt, vaan pitkän matkan kuudella kilometrillä lyötiin aikarautaan sellainen aika, että muut jäivät vähintään neljä ja puoli minuuttia jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa kohti EM-kisoja.
Etelä-Savoon Kangasniemen Kalskeen 120v juhlakilpailuihin oli löytänyt myös tiensä muutama puna-sini-valkonuttu. Parhaiten keskimatkan kiemuroista selvisi Pia Molnar ottaen komean voiton D55 sarjassa. Palkintopallille asti ylsivät myös Tomi Silvonen sarjassa H45 ja Hertta Silvonen sarjassa D12TR. Silvosien menestystä täydensi H14 sarjan Perttu viidennellä sijallaan.
Salon Juvankoskella suunnistettiin kansallinen kilpailu Peikkorastit pitkillä matkoilla. LS-37:n Jorma Aherto kiidätti nastariaan kaikkein nopeiten metsässä sarjassa H70. Ykkösssija irtosi 1:40 erolla kakkoseen. Mahtava suoritus.
Kouvolan Anjalaan kokoonnuttiin tuplasprintin äärelle. Aamupäivän aikana juostiin metsäsprintti. Joku voisi todeta, että tämä oli ihan täysin metsäsuunnistusta, mutta olkoon nyt sitten sprinttiä. Iltapäivällä oli sitten vähän enemmän normaalia sprinttiä jylhissä jokimaisemissa Ankkapurhan alueella. Parhaiten yhteisajoissa suorituksistaan selvisi H50 sarjan Vesa Forsblom voittaen upeasti. Tolppaa oli siis tarjolla 38 sekunnin erolla toiseen sijaan. Palkintosijoilla pääsi tuulettamaan myös D12 sarjan Hertta Siikanen ollen lopputuloksissa kolmas. Hertta otti pienet mutapainitkin alamäessä. Karttakin otti osansa, mutta vauhti oli ollut niin kovaa, että suurin osa oli karissut matkan varrella pois. Nuorten esiinmarssia tahdittavat myös D14 ja H14 sarjojen Siiri Siikanen ja Samu Kemppainen. Siiri oli viides ja Samu seitsemäs yhteistuloksissa.
Pyöräsuunnistuksen osalta polkimille annettiin kyytiä sunnuntaina Tampereella. Aamupäivällä ohjelmassa oli sprintti ja iltapäivällä keskimatka. Parhaat ratkottiin näiden kahden matkan yhteistuloksien perusteella. Parhaiten lahtelaisista kampea pyöritti H75 sarjan Paavo Nikkari pokaten pronssisijan. Pääsarjassa Tomi Nykänen oli viides ja Joona Kleemola kahdeksas.
Tulokset: