Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Olen Hennariikka, alunperin joensuulainen ja suurimman osan elämästäni Pohjois-Karjalassa asunut. Viidettä vuotta eläkkeellä, joten voin tehdä vaikka mitä ja monenlaista olen tehnytkin eläkevuosina. Olen entinen fysioterapeutti, terveystieteen maisteri ja ammatillinen ope.
Keitä perheeseesi kuuluu?
Kolme lasta, Aaro, Ansku ja Suvi, heidän kumppanit ja kolme lastenlasta.
Milloin aloitit suunnistuksen?
60-vuotta sitten, noin 1964
Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
Ensin Anskun välityksellä, sitten tulemalla seuraan 1,5 vuotta sitten, kun muutin Lahteen, osallistumalla tapahtumiin ja talkoisiin.
Mikä suunnistuksessa on parasta?
Yhteisö, fyysiset ja taidolliset haasteet, onnistumiset, terveellisyys, luonto. Vaikka suunnistustehtävät ovat aina erilaiset, myös tuttuus: suunnistus on toinen koti.
Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Luultavasti Joensuun Vestillä (nyk. Repokallio) noin vuonna 1964.
Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Ei yksittäinen, mutta Pohjois-Norjan rinnesuot, Keski-Ruotsin tunturit, esialppimaastot Itävallassa ja Sveitsissä, Pohjois-Karjalan hyväpohjaiset suppamaastot…
Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?
Nuorena pelasin koripalloa (en ollut erityisen hyvä). Hiihdän, tietysti hölkkään, jumppaan ja poljen spinningiä.
Mitä seuroja olet edustanut?
Kalevan Rastia, Liedon Parmaa ja Pyhäselän Urheilijoita (kun lapset yleisurheilivat ko. seurassa). Ja Kinttuviisasta, joka ei ole mikään ry., vaan itsekeksitty suunnistuseura. Sen nimissä ollaan juostu perhejoukkueella monet Venlat ja yksi Jukola.
Onko sinulla ollut valmentajia?
On ollut 1970- ja -80-luvuilla.
Mukavin urheilumuistosi?
En pysty nimeämään yhtä. Leiri Australiassa 1985 oli erityinen, kengurut, asuminen suomalaisten siirtolaisten luona. Uudemmista ajoista tulee mieleen omien lasten onnistumiset, Aaron juoksu ensimmäisenä vaihtoon 20-vuotiaana Jukolan 2.osuudella Tampereella 2008, Anskun mitalijuoksut SM-erikoispitkällä, Suvin ja Anskun hienot polkujuoksut.
Lempitreenisi?
Hiihtolenkki hyvällä kelillä, Suvin ohjaama jumppa tai spinning hyvän musiikin tahtiin.
Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?
Olin kymmenkunta vuotta maajoukkueessa, mutta ilman mainittavaa kansainvälistä menestystä. Olisko ne Venlojen viestin voitot 1979 ja 1992 ja Venlojen juoksun voitto 1976. Yleisessä sarjassa kolme suomenmestaruutta. Olen ”myöhään kehittynyt”, ikäsarjojen SM-mitaleita on noin 100 ja veteraanien MM:ssa olen ollut kahdesti, kulta ja hopea. Ai niin, kaksi kertaa O-Ringenin voitto ikäsarjassa.
Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
Mielestäni vähän suhteessa metsissä rymistelyn määrään. Pari nilkan nyrjähdystä, kaksi rannemurtumaa, akillejänteen tulehdus. Pari vuotta sitten kursittiin kokoon aikojen saatossa haljennut ja rispaantunut jänne nilkassa.
Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?
Ei kokonaista kesää kertaakaan. Akillesvaivan aikaan rajoitin, mutta en pitänyt totaalitaukoa.
Levy- vai peukalokompassi?
Levy-, paitsi sprintissä.
Keski- vai pitkämatka?
Molemmat
Miten vietät vapaa-aikaasi?
Liikuntaharrastusten lisäksi, opiskelen saksaa, katson laatusarjoja Areenassa (kaikki saksankieliset), kuuntelen äänikirjoja, laiskottelen, mielellään leikin lastenlasten kanssa.
Oletko ollut yhdistys- ja luottamustoimissa mukana?
Olen monessakin. KR:ssa olin pariin otteeseen johtokunnassa ja osallistuin monenlaiseen seuratyöhön. Apulaishommia olen tehnyt LS:ssakin. Kylätoimikunnassa, kouluneuvostossa ym.
Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Harkitseva, huumorintajuinen, ujohko.
Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Varmaan joku hidas ja kömpelö, mutta koska tämä on mielikuvitusjuttu, niin vuorikauris.
Lempiaineet koulussa?
Liikunta, ainekirjoitus ja matikka.
Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Hyvän kielitaidon: saksa, englanti, ruotsi…
Mistä ammennat inspiraatiota?
Ihmisistä (vaikka olen introvertti), luonnosta.
Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
Hyviä (saksankielisiä) sarjoja, dokumentteja, ajankohtaisohjelmia, suunnistusta.
Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?
Huolestuneisuudesta ja turhasta jännittämisestä (ei koske suunnistuskisoja).
Minun mielestäni (jatka)…kaikki sodat pitäisi saada loppumaan
Tätä et vielä tiennyt minusta: moniakin asioita, ehkä täällä ei tiedetä, että olen kirjoittakut kaksi kirjaa, joiden nimet ovat Tuuliajelulta hornankuuseen ja Hornankuusesta maailman huipulle (molemmat ovat Kalevan Rastin historiikkeja).
Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?
Ehdin pakastaa mansikat ennen Kainuun Rastiviikolle lähtöä.
Oletko ollut jälki-istunnossa?
Kerran alakoulussa, lintsattiin porukalla retkeltä ja mentiin ostamaan karkkia.
Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?
Jukolan jälkeen Tampereella käytiin Muumimuseossa ja Sara Hildenin museossa ja heti perään Lahden Historiallisessa museossa.
Millainen ihminen pyrit olemaan?
Ystävällinen ja ymmärtäväinen. Mielellään olisin myös rohkea, mutta siinä on vielä kehitettävää.
Mikä on epäterveellisin nautintosi?
Pulla
Oletko laulanut karaokea?
En
Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?
Ehkä muutama viikko sitten kuopukseni kehui, että olen aina valmis auttamaan. Niin, ja joillain kuntorasteilla keväällä kuulin suunnistustaitoani kehuttavan.
Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?
Pari kuukautta sitten 7- ja 5-vuotiaiden lastenlasten tappelu ja toistensa ärsyttäminen.
Unelma, jonka aiot toteuttaa?
Ei taida olla mitään toteutuskelpoista suurta unelmaa. Pyrin tekemään usein pieniä mukavia asioita.
Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan…käynyt Islannissa
Mikä on paras tapa viettää kesäistä vapaapäivää Lahessa?
Käydä sopivan pituisella polkulenkillä, leikkiä ja syödä hyvässä seurassa pehmisjätskiä tuplasuklaakastikkeella.
Mikä on Lahessa asumisen varjopuoli?
Vitelikkoiset, huonopohjaiset suunnistusmaastot.
Kysymys edelliseltä Kuukauden Kasvolta Riku Hannulalta:
Kuka on sun lemppari suomalaisista urheilulegendoista ja miksi?
Lapsena olin rakastunut Veikko Kankkoseen, mutta nyt on vaikea sanoa, kun en tunne lähemmin montakaan. En fanita urheilijaa, joka on vaikka kuinka menestynyt, jos ei ole muuten ”hyvä ihminen” Sanotaan vaikka Minna Kauppi, koska on tuttu ja todella menestynyt sekä mukava. Enni Rukajärvi, menestynyt ja kantaaottava.
Mitä tulee mieleen sanoista:
Kylmä – tammikuu
Hiljaisuus -korpi
Kevät – vaaleanvihreä
Myrsky -ukkonen
Lumi -hiihto
Rakkaus -perhe
Kuuma -tuli
Aika -kuluu nopeasti
Karhu -juhannus 2013 (näin saman viikonlopun aikana kahdesti karhun, ei eläintarhassa)
Tasa-arvo -tavoiteltava asia
Mielenmaisema -neulapolku pohjoiskarjalalaisessa metsässä
Runo -Lauri Viita