Maailmancuppia ja syysklassikkoja – Turun nuoristoviestistä upea kolmossija!

Tällä viikolla on juhlittu muun muassa seurapaitapäivää ja valmentajan päivää. Viikko kuitenkin huipentui kansainvälisen suunnistuskauden päätökseen Suomen Nilsiässä, kun maailmancupin finaalit kilpailtiin Lastumäen rinteillä. Lahden Suunnistajistakin Suomen edustuspaitaan pukeutui loppukesän haasteista selvinnyt taiturimme, Elisa Mattila. Elisa pääsi ottamaan mittaa maailman huipuista lauantain keskimatkan kilpailussa. Rankipisteitä oli kertynyt vielä vähäisesti, joten aivan optimaalista lähtöpaikkaa ei herunut, mutta tästäkin huolimatta Elisa löi tiskiin teknisesti erinomaisen ja tasapainoisen suorituksen, joka riitti erittäin kovatasoisessa ja tiukassa kilpailussa upeasti sijalle 21. Voittoon juoksi Ruotsin Tove Alexandersson ja toiseksi sijoittunut Sveitsin Simona Aebersold varmisti samalla kokonaiscupin voiton. Pronssipallilla tällä kertaa norjalaisväriä Marie Olaussenin napatessa kolmospaikan. Suomalaisista parjaiten keskimatkalla sijoittui meillekin viestien loppuväännöistä tuttu Tampereen Pyrintöä seuratasolla edustava Venla Harju. Miesten puolella viikonlopun onnistuja, IkNV:n Eetu Savolainen jatkoi pitkänmatkan kolmannen sijansa jälkeen erinomaisia suorituksiaan ollen neljäs.

Elisan kommentteja kisasta: ”Teknisesti suoritus oli ihan hyvä. Ehkä vähän liikaa pelkäsin, että olisi tosi vaikeaa ja vähän tuli turhaa varmistelua monissa paikoin. Fyysisesti tiesinkin, että en ole ihan huippuvireessä, niin suuria odotuksia tuloksen suhteen ei ollut. Kokonaisuudessaan olen ihan tyytyväinen että sain tehtyä hallitun suorituksen, vaikka kisa jännittikin normaalia vähän enemmän. Olen iloinen, että kausi loppuu kohta puolin ja pääsee vähän harjoittelemaan ja kohottamaan taas kuntoa.”

Elisa loppusuoralla

Jos maailman kärkiurheilijat olivat kisakiireisiä viikonloppuna, niin niin olivat myös erityisesti meidän vauhdikkaat juniorimme. Lauantaina kilpailtiin klassikoksi muodostunut Turun Nuorisoviesti, jossa Lahden Suunnistajat oli mukana jopa viiden joukkueen voimin. A-sarjassa ykkösjoukkue nappasi huikealla joukkuesuorituksellaan jopa kolmannen sijan. Joukkueessa juoksivat Hermanni Latonummi, Ella Hakkarainen, Celine Gaasenbeek, Eevert Nurmela, Elmo Kiiskinen, Siiri Honkanen ja Aaro Yrjölä. Onnea koko joukkueelle! Kakkosjoukkue suoriutui myös erinomaisesti ja loppusijaksi tuli 21. B-sarjassa olimme mukana kolmen joukkueen voimin ja monien hienojen suoritusten jälkeen joukkueet sijoittuivat sijoille 10, 28 ja 30.

Siirin ja Aaron vaihto viimeiselle osuudelle
Elmo matkaan

 

 

 

 

 

 

 

 

B-sarjan ykkösjoukkue: Okko, Daniela, Iisakki ja Eerikki
B-sarjan kolmosjoukkue: Hertta, Mikaela, Siiri ja Ella

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nuoret jatkoivat kisailua sunnuntaina toisen syysklassikon, Oravatonnin merkeissä. Useampikin iki-ihana saviorava matkasi Lahden seudulle nuorten onnistuessa laajalla rintamalla. Terävimpään kärkeen ylsivät H13-sarjassa Elmo Kiiskinen, joka voitti oman sarjansa, sekä D15-sarjassa Celine Gaasenbeek toisella sijallaan. H10RR-sarjassa Veikka Koiranen sijoittui hienosti neljänneksi ja D10RR-sarjassa puolestaan Kaisla-Pilvi Korpela nappasi 7. sijan. Myös Annlinn Gaasenbeek ja Siiri Honkanen onnistuivat Annlinnin ollen D18-sarjassa hienosti 5. ja Siirin sijoittuessa D16-sarjan seitsemänneksi. Kymppisakkiin mahtuivat myös H15-sarjan Eevert Nurmela ja D9RR-sarjassa Siiri Aavikko. Aikuisten sarjoissa Anu Nurmela nappasi D50-sarjasta hienosti kolmossijan ja H40-sarjassa Petri Kiiskinen sijoittui viidenneksi.

Tuloksiin: https://online.tulospalvelu.fi/tulokset-new/fi/2024_orava/

Celine, Elmo ja mahtavat savioravat
Veikka H10RR 4.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Syyskausi alkaa kääntyä lopuilleen, mutta vielä on edessä kaksi syksyn isoa seuratapahtumaa – Halikko-viesti ja 25Manna, joihin LS-37 lähtee taistelemaan seuratitteleistä useamman joukkueen voimin. Ensi viikonlopun Halikko-viestin jälkeen sunnuntaina myös viestiliiga huipentuu ja erityisesti naisten tiimillä on edessä jännät paikat kun taistelu kokonaiskilpailun top3-sijoista on täysin auki. Jännityksellä siis kohti seuraavia viikonloppuja – nautitaan suunnistuskeleistä niin pitkään kun niitä on!