Vetisistä keleistä huolimatta hiihtosuunnistuskausi jatkui kansallisten ja samalla aluemestaruuskisojen merkeissä Evon metsäopistolla. Hauhon Sisun kokenut kisaorganisaatio tarjosi jälleen parastaan. Olosuhteet Evolla olivat oivat kilpailujen järjestämiseen. Lunta oli metsässä hyvin, mutta alueen metsäautoteille oli noussut karkeaa sepeliä, minkä vuoksi suurin osa näistä oli muutettu kielletyiksi reiteiksi. Tämä lisäsi suunnistustehtävien haastavuutta entisestään. Lauantaina kilpailtiin keskimatkalla ja sunnuntaina pitkällä matkalla. Molemmat päivät olivat siis myös alueen mestaruuskilpailut.
Aluemestaruuksia LS:n hiihtosuunnistajille tuli lauantaina 5 ja sunnuntaina 3. Lauantaina mestaruuden saavuttivat Eikka Kiljunen (H15), Leena Keskinarkaus (D45), Harri Tervonen (H35), Marko Väisänen (H50) ja Juha Kiljunen (H55). Sunnuntaina puolestaan Elmo Kiiskinen (H15), Leena Keskinarkaus (D45) ja Anu Nurmela (D50).
Kansallisessa kilpailussa H15-sarjan Eikka, Elmo ja Nilla Keskinarkaus tekivät koko viikonlopun hyviä suorituksia. Lauantaina Eikka voitti, Elmo oli toinen ja Nilla 5. Sunnuntaina Elmo voitti ottaen myös yhteistulosten kärkipaikan, Nilla oli kolmas, yhteistuloksissa 4. ja Eikka oli 4., yhteistuloksissa 3. Marko (H50) oli sarjansa kolmas lauantaina, Leena (D45) voitti sunnuntaina ja oli yhteistulosten 2. ja Juha (H55) oli tasaisten suoritusten jälkeen yhteistulosten 4.