SM-yösuunnistus Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 25 – 26.9.2015.
Perjantaina 25.9. H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 26.9. loppukilpailut
Kilpailusäännöt ja –ohjeet
Kilpailussa noudatetaan IOF:n ja SSL:n sääntöjä, SM-kilpailuista vuodelle 2015 annettuja erillisohjeita ja järjestäjien antamia ohjeita. Kilpailukohtaisia tarkennuksia julkaistaan kilpailun internetsivuilla kilpailua edeltävinä päivinä.
Kilpailun ohjeajat
SSL:n ohjeiden mukaiset.
Sarjat
H21, H20, H18, H17, H16, H15, H35, H40, H45, H50, H55, H60, H65, H70, H75, H80, H85
D21, D20, D18, D17, D16, D15, D35, D40, D45, D50, D55, D60, D65, D70, D75, D80, D85
Lauantaina H21-sarjan finaalista karsiutuneille lisäksi B-finaali kansallisena kilpailuna.
Suunnistuksen lajisäännön mukaan SM-kilpailuun osallistuvien tulee olla IOF:n jäsenliiton seuraa edustava Suomen kansalainen tai sellainen ulkomaalainen henkilö, joka edustaa Suomen Suunnistusliiton jäsenseuraa. Sarjoihin H21 ja D21 osallistuva voi olla myös ulkomaalainen IOF:n jäsenliiton seuraa edustava suunnistaja, jota ei kuitenkaan oteta lukuun virallisissa SM-tuloksissa. Osallistujien alaikäraja on 15 vuotta (vuonna 2000 syntyneet).
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen tapahtuu 17.9.2015 klo 24:00 mennessä Suunnistusliiton Irma-järjestelmän kautta tai postitse osoitteella Timo Kokko, Etu-Hornantie 86, 04460 Nummenkylä. Ulkomaalaiset, jotka eivät edusta SSL:n jäsenseuraa eivätkä siten omaa Irma-tunnusta, ilmoittautuvat sähköpostilla timo.kokko (at) kokkens.fi.
Ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava kilpailijan Emit-kortin numero. Ilmoittamatta jääneille varaamme vuokrakortin, jonka saa infosta hintaan 5 euroa. Lainakortit noudetaan käteismaksua vastaan infosta. Palauttamattomista korteista peritään 70 euroa.
Kilpailuun ei voi jälki-ilmoittautua eikä myöhästyneitä ilmoittautumisia huomioida. Kilpailijan lisenssimaksu on oltava maksettuna ilmoittautumishetkellä. Kilpailijoiden on itse varmistettava lähtöluettelosta kilpailukelpoisuutensa. Ilmoittautuneiden luettelo on nähtävissä IRMA-palvelussa ja lähtöluettelo arvonnan jälkeen kisasivuilla viimeistään keskiviikkona 23.9.2015.
Osanottomaksut
Osanottomaksu on H21 sarjassa 49,75 euroa ja muissa sarjoissa 26,90 euroa. Maksut Irma-palvelun kautta. Muulla tavoin tehdyn ilmoittautumisen osanottomaksu on maksettava ilmoittautumisajan päättymiseen mennessä Lahden Suunnistajat -37 tilille: FI38 5612 1120 3225 62
Leimausjärjestelmä
Emit.
Opastus
Opastus tieltä 140, seututien 363 risteyksestä, joista ajoaika kilpailukeskukseen n. 5 min. Opasteet ovat paikoillaan perjantaina 25.9. klo 12.00. Kilpailukeskuksena toimii Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areena. Osoite: Urheiluopistontie 342, Vierumäki
Pysäköinti
Henkilöautojen pysäköinti tapahtuu Urheiluopiston alueella merkityillä ja ohjatuilla pysäköintialueilla. Matka pysäköinnistä kilpailukeskukseen on enintään 400 m.
P-maksu on 2 euroa, joka maksetaan infoon ennen ajoneuvon poistumista P-paikalta.
Linja-autoista tulee ilmoittaa etukäteen sähköpostilla: anniina.niiranen @ gmail.com
Asuntoautoille ja – vaunuille on mahdollista varata maksullinen (40 € sis. sähkötolpan) paikka 3.9. mennessä SM-yön majoituslinkin kautta osoitteessa www.ls37.fi.
Lähdöt ja lähtökynnys
H21-sarjan karsinta alkaa klo 20.15. Karsinnan lähtöön on matkaa n. 1,9 km.
Loppukilpailujen lähdöt alkavat klo 20.15 ja lähtöihin on matkaa 1 – 2,4 km. Kilpailussa ei käytetä lähtökynnystä. Lähdöistä varustekuljetus.
Maasto
Maasto on tyypeiltään hyvin vaihtelevaa: jyrkkärinteisiä korpikuusikoita, loivempia nuoria harvennuskuusikoita, varttuneita mäntykankaita ja järvien välisiä harjanteita. Reitille saattaa sattua myös nautinnollisia suopursusoita.
Kartta
Mittakaava on 1:10 000 , käyräväli 5 m, painettu 8/2015. Kartan koko A3+ sarjoilla H16-60 ja D17-35, muilla A4. Kartta muovisuojuksessa. Kartoitus Jussi Silvennoinen.
GPS-seuranta
Osa H/D21-sarjojen osanottajista varustetaan järjestäjien toimesta GPS-seurantalaitteella. Laitteet jaetaan lähtöpaikalla ja niiden käyttäminen on pakollista. Tarkat ohjeet selviävät kilpailuohjeista.
Palkinnot
SM-kilpailujen tulosten kolme parasta palkitaan mitalilla ja kunniapalkinnolla. Lisäksi sarjojen H/D15-21 sijoille 4-10 sijoittuneet sekä sarjojen H/D35-85 sijoille 4-6 sijoittuneet palkitaan plaketein. Lisäksi arvotaan kaikkien osanottajien kesken kolme yhteistyökumppaneiden lahjoittamaa palkintoa.
Kilpailukeskus
Kilpailukeskus sijaitsee Vierumäki Areenassa. Pukeutuminen, pesutilat ja WC:t sijaitsevat Areenan sisätiloissa. Sisällä ei sallita kulkua nastareilla. Pesupaikalla on lämmin vesi. Maaliintulijoille on oma sisäänkäynti Areena-halliin. Sisäänkäynnin tuntumassa Areena-hallin ulkopuolella on vesisuihkut kuraisimpia kilpailijoita varten. Kilpailukeskuksessa ja karsinnan sekä finaalien 1-lähdön läheisyydessä on WC:t. Kilpailukeskuksessa on ravintola, josta on saatavana lämpimiä ruoka-annoksia (myös kasvisvaihtoehto) lisukkeineen sekä kahvia.
Majoitus
Urheiluopistolla on tarjolla eri tasoisia majoitusvaihtoehtoja. Majoituspaketit on mahdollista varata SM-yön majoituslinkin kautta 3.9. mennessä osoitteesta www.ls37.fi.
Oheisohjelma
Viikonlopun aikana Urheiluopistolla järjestetään myös Ruskarieha, joka tarjoaa paljon eri aktiviteetteja koko perheelle. Lisätietoja www.ls37.fi.
Kilpailuorganisaatio
Kilpailunjohtaja | Paavo Nikkari | 0400 407 011 | paavo.nikkari@gmail.com |
Pääratamestari | Pasi Valkonen | 0400 138 445 | pasi.t.valkonen@gmail.com |
Tiedottaja | Saara Kukkonen | 040 842 4419 | saaramaija.kukkonen@gmail.com |
TA | Jouni Mähönen (TP) | 040 837 9346 | jouni.mahonen@kotiposti.net |
Ratavalvoja | Reijo Kuoppala (NaTe) | 0440 505 040 | reijo.kuoppala@pp.phnet.fi |
Tervetuloa yösuunnistamaan Vierumäelle!
Lahden Suunnistajat -37