Kuukauden kasvo – Vladislav Kolganov

vladislav_k.jpg

Seuraavaksi kerraksi Vladislav haastaa Eemeli kiljusen.

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Olen Vladislav Kolganov, syntynyt Venäjällä ja muuttanut vuoden 2010 kesänä Suomeen ja minä suunnistan.

Keitä perheeseesi kuuluu?
Perheeni kuuluu minun lisäksi minun äitini ja isäpuoli.

Milloin aloitit suunnistuksen?
Aloitin suunnistuksen vuonna 2011.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
Minulla oli kaveri joka oli aloittamassa ja kysyi minulta jos haluaisin kokeilla.

Mikä suunnistuksessa on parasta?
Parasta on se kun vetää radan virheettömästi.

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Jalkarannan koululla.

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Tiirismaan maasto.

Mitkä ovat tulevan kauden tavoitteesi?
Vähentää nopeutta ja keskittyä enemmän suunnistukseen.

Ehdottaisin sinulle myös sellaista tavoitetta, että tulevaisuudessa et ota yhtään hylsyä. Miltä kuulostaa?
Todella hyvältä.

Mitä muita lajeja olet harrastanut/harrastat?
Hiihtoa, ampumahiihtoa ja shakkia harrastin ennen, ja tällä hetkellä harrastan vain suunnistusta.

Mitä seuroja olet edustanut?
Olen edustanut LHS (Lahden hiihtoseura) ja LS-37.

Onko sinulla ollut valmentajia?
On.

Mukavin urheilumuistosi?
Juosta ensimmäisen puoli maratonin.

Lempitreenisi?
Yhteistreeni.

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?
Totta puhuen en muista mitään sijoituksia.

Onko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
On, muttei viime aikoina.

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?
Ei ole.

Levy- vai peukalokompassi?
Peukalo.

Keski- vai pitkämatka?
Keskimatka.

Miten vietät vapaa-aikaasi?
Pelaan jalkapalloa.

Millaisissa yhdistys- ja luottamustoimissa olet ollut mukana?
Kotona imurointi.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Väsynyt, nälkäinen ja yliaktiivinen.

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Muuttohaukka.

Lempiaineet koulussa?
ATK ja Kemia.

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Hengittää veden alla.

Mistä ammennat inspiraatioita?
Hyvin menneistä kisoista ja harjoituksista.

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
Paljon mainoksia.

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?
Aina väsynyt.

Minun mielestäni (jatka)…
Neliö on monikulmio.

Tätä et vielä tiennyt minusta:
Inhoan mangoa.

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?
Eilisen lounas.

Oletko ollut koulussa usein jälki-istunnossa?
Olen ollut kerran.

Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi? Siitähän ei kyllä kauaa ole, kun olit vielä 15.
Syö eilen puuroa.

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?
“Phantom of the opera” niminen ooppera.

Millainen ihminen pyrit olemaan?
Nopea.

Mikä on epäterveellisin nautintosi?
Sipsit ja karkit.

Oletko laulanut karaokea?
En.

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?
Kun tein eilen piirakan.

Unelma, jonka aiot toteuttaa?
Matkustaa ympäri maailmaa.

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan…
Käynyt Italiassa.

Mikä on paras tapa viettää talvista vapaapäivää Lahdessa?
Tehdä lumitöitä.

Mikä on Lahdessa asumisen varjopuoli?
Kylmät kesät ja lämpimät talvet.

Mitä tulee mieleen sanoista:

Kylmä – Kesä
Hiljaisuus – Avaruus
Kevät – Puut
Myrsky – Pilvet
Lumi – Talvi
Rakkaus – McDonald’s
Kuuma – Aurinko
Aika – Avaruus
Karhu – Ruskea
Tasa-arvo – Demokratia
Mielenmaisema – Metsä
Runo – Runoilija