Fin5-rastiviikolta ja Masters-sarjojen maailmanmestaruusmittelöistä menestystä myös Lahteen

Viime viikolla Suomen Turku täyttyi suunnistajista kun WMOC, eli veteraani-ikäisten suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailut rantautui Varsinais-Suomeen. Siinä rinnalla kilpailtiin myös kesän viimeinen rastiviikko Fin5 ja molemmista kilpailuista tuli menestystä myös Lahden suuntaan.

WMOC alkoi sprinttikilpailuilla Turun yliopistoalueella ja Samppalinnan mäellä. Tuolta terävimpänä suorituksena Vesa Forsblomin kymmenes sija H50 sarjassa. Keskimatkojen mestaruuksista kilpailtiin Sauvon hienoissa avokalliomaastoissa. Keskimatkalla kymppisakkiin kampesivat itsensä Ari Anjala H65-sarjan 5. sijallaan, sekä Kirsi Koivuniemi D50-sarjan 6. sijallaan. Kilpailut huipentuivat vielä pitkänmatkan suoriin finaaleihin ja myös lauantaina Ari Anjala sekä Kirsi Koivuniemi vastasivat terävimmistä suoritusksista Arin sijoittuessa kahdeksanneksi ja Kirsin parantaen napsun verran keskimatkan sijoitustaan ollen pitkän matkan viides. Onnea menestyneille! Ensi vuonna WMOC kilpaillaan Espanjassa.

Kilpailusivuille ja tuloksiin https://wmoc2024.fi

Ari Anjala 8.
Hennariikka Lonka matkalla maaliin.
Markku Salo loppusuoralla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Fin5-rastiviikollakin oli muutamia seuramme edustajia kilpailemassa. Koko viikon loppuun suorittaneista nuoriso-osaston Uma Lehtonen (D14) ja Ella Hakkarainen (D13) sijoittuivat hienosti kolmansiksi omissa sarjoissaan ja molemmat kruunasivat hienon viikkonsa voittamalla viimeisen osakilpailunsa omissa sarjoissaan. Miesten puolelta tarkkuussuunnistuksessakin kunnostautunut Teemu Niskanen voitti H21AM-sarjansa.

Uman loppukiri.
Ella hienosti D13-sarjan kolmas.

 

 

 

 

 

 

 

Fin5 tulossivuille linkistä https://wmoc2024.fi/publicraces

Syksyn kilpailukausi pyrähtää oikein kunnolla käyntiin viimeistään parin viikon kuluttua kun Viestiliiga palaa jälleen ohjelmistoon. Seuraava osakilpailu kilpaillaan Mikkelissa 25.8. ja siitä pamahtaa käyntiin myös SM-kisaputki. Paljon siis mielenkiintoista seurattavaa tulossa!