Kaikki alkoi oikeastaan jo Suomen konsulaatin viisumipisteen ruuhkista, joiden tuloksena Pietarin jaostomme matkustusluvan saantia jännättiin kisaa edeltävään iltaan asti. Hieman näyttelijäntaitojakin lopulta tarvittiin ennen kuin kaivattu asiakirja oli kaikilla käsissä, vartin ennen konsulaatin sulkeutumista perjantai-iltana. Bingo!
Lauantai-aamun sarastaessa tuhansien siltojen kaupungissa (tulikohan liioiteltua…) Pietarin jaostomme lähti matkaan toimivaksihavaitun aikataulun mukaisesti hyvissä ajoin, vaan kuinka kävikään?
Edessä oli LS:n pyöräsuunnistuskuntorasteilta tai supermarketin perjantai-illoista tuttu ozered ja vieläpä harvinaisen paha sellainen. Aina palvelualttiita rajamiehiä kohti mateli rekkaa, kuorma-autoa ja monenlaista muuta rakkinetta toinen toisensa perässä. Tai no, ehkä oli tosiaankin toiveajattelua, että ne edes liikkuivat. Kun lopulta pienellä tuurilla päästiin läpi, kiire kisapaikalle oli jo melkoinen, joku sanoisi varmaan mission impossible.
Kisat kuitenkin käytiin ja H21 sarjan parhaasta tuloksesta vastasi tavalliseen tapaan Mikko, joka päätyi sijalle 12. D21:ssä Päkä onnistui olemaan eksymättä ihan yhtä pahasti kuin tavallista, ehtien maaliin 7. nopeimpana. Katja (13.) ja Igor (24.) vastasivat Pietarin jaostomme parhaista sijoituksista muiden menestysmahdollisuuksien kariutuessa matkalla koettuun hässäkkään. No, jos tästä jotain opimme, niin sen, että rajan ylitystä ei enää toiste kannata jättää kisapäivälle.
Vaan uusi päivä kaiken muuttaa voi. Ja senhän se myös tekee, kun itse niin päättää.
Viestiin saimme viivalle kolme kilpailukykyistä joukkuetta, jotka kaikki lähtivät taistelemaan vähintään plakettisijoista. Päivän parasta vauhtia esittivät D21:n Katja ja Päkä, jotka alkuvaikeuksien jälkeen kampesivat itsensä tiukasti mukaan mitalitaistoon. Pientä virhettä kertyi molemmille mittariin kuitenkin sen verran, että pronssimitaleihin oli tyytyminen.
H21:ssä Igor ja Mikko eivät jääneet paljoakaan huonommaksi. Oikeastaan eivät yhtään, sillä molemmat suoriutuivat osuuksistaan lähes virheettä, sijoittuen ennätysosanoton keränneessä viestissä kuudennelle sijalle. Ennätyksellinen viesti oli myös seuratasolla, sillä miesten joukkueeseen oli tavalliseen verrattuna noin viisinkertainen määrä pyrkijöitä. SM-tasolla valitettavasti säännöt estivät sen, että heistä ei ollut mahdollista kasata enempää joukkueita.
H90 sarjassa Matti ja Aleksander ylsivät kahdeksanneksi. Hieman parempaakin kunnon puolesta tarjottiin, mutta se olisi tällä kertaa vaatinut parempaa tatsia karttaan.
Viikonlopun saldo: neljä sijoitusta kymppisakkiin ja yksi kahden naisen voimin sitkutettu mitali.
Ei paha, mutta toki ensi kerralla yritetään sinnitellä vielä paremmin. Toivottavasti silloin vielä suuremman joukon voimin!
Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE MicrosoftInternetExplorer4
Joskus se vain on niin, että ihmisen on nähtävä tavallista enemmän vaivaa saadakseen aikaan tavallista hyvin paljon vähemmän tuloksia ja vähintään keskivertoannoksen hämminkiä. Tämä ikävä totuus kävi toteen tämänkesäisissä Kouvolan SM-pyöräsuunnistuksissa, tai oikeastaan matkalla sinne. Sattui ja tapahtui nimittäin niin, että pääosa seuramme edustajista matkasi paikalle Euroopan metropolista, Pietarista, jossa kaikki ei aina mene ihan kuin elokuvissa tai vaihtoehtoisesti menee ihan täsmälleen niin…
Kaikki alkoi oikeastaan jo Suomen konsulaatin viisumipisteen ruuhkista, joiden tuloksena Pietarin jaostomme matkustusluvan saantia jännättiin kisaa edeltävään iltaan asti. Hieman näyttelijäntaitojakin lopulta tarvittiin ennen kuin kaivattu asiakirja oli kaikilla käsissä, vartin ennen konsulaatin sulkeutumista perjantai-iltana. Bingo!
Lauantai-aamun sarastaessa tuhansien siltojen kaupungissa (tulikohan liioiteltua…) Pietarin jaostomme lähti matkaan toimivaksihavaitun aikataulun mukaisesti hyvissä ajoin, vaan kuinka kävikään?
Edessä oli LS:n pyöräsuunnistuskuntorasteilta tai supermarketin perjantai-illoista tuttu ozered ja vieläpä harvinaisen paha sellainen. Aina palvelualttiita rajamiehiä kohti mateli rekkaa, kuorma-autoa ja monenlaista muuta rakkinetta toinen toisensa perässä. Tai no, ehkä oli tosiaankin toiveajattelua, että ne edes liikkuivat. Kun lopulta pienellä tuurilla päästiin läpi, kiire kisapaikalle oli jo melkoinen, joku sanoisi varmaan mission impossible.
Kisat kuitenkin käytiin ja H21 sarjan parhaasta tuloksesta vastasi tavalliseen tapaan Mikko, joka päätyi sijalle 12. D21:ssä Päkä onnistui olemaan eksymättä ihan yhtä pahasti kuin tavallista, ehtien maaliin 7. nopeimpana. Katja (13.) ja Igor (24.) vastasivat Pietarin jaostomme parhaista sijoituksista muiden menestysmahdollisuuksien kariutuessa matkalla koettuun hässäkkään. No, jos tästä jotain opimme, niin sen, että rajan ylitystä ei enää toiste kannata jättää kisapäivälle.
Vaan uusi päivä kaiken muuttaa voi. Ja senhän se myös tekee, kun itse niin päättää.
Viestiin saimme viivalle kolme kilpailukykyistä joukkuetta, jotka kaikki lähtivät taistelemaan vähintään plakettisijoista. Päivän parasta vauhtia esittivät D21:n Katja ja Päkä, jotka alkuvaikeuksien jälkeen kampesivat itsensä tiukasti mukaan mitalitaistoon. Pientä virhettä kertyi molemmille mittariin kuitenkin sen verran, että pronssimitaleihin oli tyytyminen.
H21:ssä Igor ja Mikko eivät jääneet paljoakaan huonommaksi. Oikeastaan eivät yhtään, sillä molemmat suoriutuivat osuuksistaan lähes virheettä, sijoittuen ennätysosanoton keränneessä viestissä kuudennelle sijalle. Ennätyksellinen viesti oli myös seuratasolla, sillä miesten joukkueeseen oli tavalliseen verrattuna noin viisinkertainen määrä pyrkijöitä. SM-tasolla valitettavasti säännöt estivät sen, että heistä ei ollut mahdollista kasata enempää joukkueita.
H90 sarjassa Matti ja Aleksander ylsivät kahdeksanneksi. Hieman parempaakin kunnon puolesta tarjottiin, mutta se olisi tällä kertaa vaatinut parempaa tatsia karttaan.
Viikonlopun saldo: neljä sijoitusta kymppisakkiin ja yksi kahden naisen voimin sitkutettu mitali.
Ei paha, mutta toki ensi kerralla yritetään sinnitellä vielä paremmin. Toivottavasti silloin vielä suuremman joukon voimin!